Olemme siirtyneet täysin kierrätettävään ja entistä turvallisempaan RPET-muoviin!

Ikaalisten Luomu on siirtynyt täysin kierrätettävään ja entistä turvallisempaan RPET-muoviin

Ikaalisten Luomu pakkaa jatkossa kaikki tomaattinsa RPET-kierrätysmuovista valmistettuihin rasioihin. Erona aiemmin käytettyyn PLA-muoviin on esimerkiksi sen 100-prosenttinen kierrätettävyys ja jopa satojen kertojen mahdollinen uusiokäyttö. Ikaalisten Luomu haluaa jatkuvasti kehittää toimintatapojaan ekologisemmiksi.

Lähes 20-vuotias Ikaalisten Luomu tuottaa Ikaalisissa 2,1 hehtaarin ja Honkajoella 1,8 hehtaarin kokoisissa kasvihuoneissaan vuosittain yhteensä lähes miljoonaa kiloa tomaatteja ja kurkkua sekä 4 miljoonaa ruukkua erilaisia salaatteja ja yrttejä.

– Tuotantovolyymimme ollessa tätä luokkaa kaikkien valintojemme vaikutus ja merkitys korostuvat. Selvitämme aktiivisesti erilaisia vaihtoehtoja pakkauksillemme ja päädyimme Euroopassa suosion saaneeseen RPET-kierrätysmuoviin. Haluamme pakata tuotteemme mahdollisimman ympäristöystävällisesti myös jatkossa ja viestiä näistä tärkeistä asioista kuluttajille, kertoo Ikaalisten Luomun toimitusjohtaja Ari Kulmanen.

PLA:n välttämisellä on useita ekologisia etuja.

– Aiemmin käyttämämme PLA-muovi on todettu paitsi korkeakustanteiseksi, myös haastavaksi kierrättää: se on biohajoavaa vain tietyissä kosteus- ja lämpötilaolosuhteissa. Lisäksi PLA:n valmistus vie viljelyalaa ruokakasveilta, kun esimerkiksi maissia kasvatetaan tärkkelystä varten. Maissin lisäksi myös muut PLA:n raaka-aineet ovat vaikeasti saatavilla, hän jatkaa.

Kierrätys edellyttää hyvin suunniteltuja pakkauksia

Muovin kierrätyksen suosio on muun maailman tapaan myös Suomessa selvässä kasvussa. Muovipakkausalan tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi Oy edistää muovipakkausten kierrätystä ja vastaa yli 2 300 yrityksen tuottajavastuun toteutuksesta kotimaassa. Yhtiö on rakentanut yli 500 pisteen Rinki-Ekopisteverkoston, joissa jokaisessa on joko muovipakkausten keräysastia tai puristin.

– On hyvä uutinen, että kierrätyskelpoisuus ohjaa pakkauksen valintaa. Jatkossa kierrätysvaatimukset tulevat kasvamaan ja yritysten tulee tiedostaa vastuunsa huolellisessa pakkaussuunnittelussa. EU:n kierrätystavoite pakkausmuoville nousee vuonna 2025 jo 50 prosenttiin, jonka täyttämiseksi on aloitettu POLKU 2025 -ohjelma, Suomen Uusiomuovin kehitysjohtaja Peter Rasmussen valottaa.

Ikaalisten Luomulla helppouden uskotaan lisäävän kierrätysintoa.

– Osa asiakkaistamme on saattanut aiemmin olla virheellisesti siinä käsityksessä, että PLA-materiaalista valmistetut pakkaukset saisi lajitella bio- tai muovijätteiden sekaan – näin ei kuitenkaan ole. Uudet tomaattirasiamme sen sijaan kuuluvat muovinkeräyspisteeseen ja ne on entistä vaivattomampi kierrättää, Kulmanen sanoo.

Lisätietoja:
Ari Kulmanen, toimitusjohtaja, Ikaalisten Luomu Oy

Vuonna 2000 toimintansa aloittanut Ikaalisten Luomu Oy tarjoaa ympärivuotisesti puhtaan luomuvaihtoehdon kuluttajien ruokapöytään ympäri Suomen. Tuotamme Ikaalisissa 2,1 hehtaarin ja Honkajoella 1,8 hehtaarin kokoisissa kasvihuoneissamme vuosittain yhteensä lähes miljoonaa kiloa tomaatteja ja kurkkua sekä 4 miljoonaa ruukkua erilaisia salaatteja ja yrttejä. Työllistämme tänä päivänä noin 60 henkilöä.

Sivun alkuun